sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Amerikkalaiset PikkuJoulut


Meille on tullut
jo perinteeksi järjestää
kolmen perheen kesken pikkujoulut...
eri maiden ruokateemoilla.

Tänä vuonna
nautimme amerikkalaisista
herkuista!




Myös paikka
vaihtuu vuosittain ja tällä
kertaa nautimme pikkujouluista
ylellisen kauniissa tunnelmissa.

Amerikan värit olivat vahvasti
mukana tarjoilupöydillä...

Ruoka oli todella hyvää
ja sitä oli runsaasti...




Special -mainita
näistä juhlista tulee tällä kertaa itse
-illan isännälle-,
joka oli hommannut suoraan lihatilalta
(aivan kuten jenkeissä konsanaan ;) )
jauhelihat burgereihin, jotka
hän oli myös itse tehnyt!!!
Ja ne olivat niiiin herkullisia!!!
Nam.




Ja jälkkärit puolestaan niin
tuhtia tavaraa, että kaikkea ei 
edes jaksanut syödä!!!
Rocky Road -palat olivat kyllä
jälkkäreiden makeimmasta
päästä...


Ja tottahan
toki joulupukkikin
oli muistanut meitä, jälleen kerran 
niin, että paketteihin oli sujahdellut kaikkea
mikä on tarpeetonta pöydässä
vastapäätä olijoille...

ja voitte vain kuvitella mitä kaikkea alkoi
paketeista kuoriutua!!!

Ps. Ensi vuoden teemamaaksi 
äänestimme Japanin, joten
makumaailma on ihan
toisenlainen!!!

4 kommenttia:

  1. Mukavat bileet teillä, ja teemat ja kaikki. Tuollaisia bileitä voisi pitää useimminkin kuin vaan jouluna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villa auroora: Älä muuta
      sano!!! Juuri tälläiset
      pienet jutut piristävät
      tätä arkea ja saavat
      hymyn huulille...
      ja kun jokainen tekee ja
      tuo jotain juhliin niin
      kenellekkään ei tule
      stressiä tarjottavistakaan!

      Poista
  2. Kylläpä oli lystiä! Ei melkein jaksaisi odottaa taas vuotta, että saatais japanin herkkuja! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henna: Kyllä, tämän
      porukan kanssa lystiä
      riittää... :)
      Meillä on vuosi aikaa ;)
      "totutella" syömään sushia;
      sillä omat makuhermot eivät
      vielä ole tottuneet tähän
      herkkuun sikäli mikäli niitä
      on tulevassa joulupöydässä
      tarjolla?!?

      Poista