perjantai 30. marraskuuta 2012

Wanha Tonttumme


Wanha tonttu-ukko odottelee
jo malttamattomana tv-kaappimme
päällä huomista.

Huomennahan on joulukuun ensimmäinen
päivä ja juuri tämä tonttu on pitänyt meillä
joulukalenteria jo 17-vuotta...

kalenteriin on liittynyt milloin pieniä
tehtäviä, milloin palapelin pikkuhiljaa
kasaamisia ja tietysti pieniä herkkujakin
on saatu maistella.

Tänä vuonna on taas odotettavissa jotain uutta...
ja huomenna se kenties selviää mitä!




torstai 29. marraskuuta 2012

Jaettu Ilo On Moninkertainen Ilo!


Aina ei tarvita tavaraa tai
materiaalia tullakseen hyvälle tuulelle...

Minä tulin eilen niiiiin hyvälle tuulelle 
kun näin tämän, erään ihanan ystäväni
pojan tekemän liikuttavan videoklipin.

-Se sai silmäkulmaani kyyneleen,
onnen/ilon/liikutuksen-kyyneleen!-

Joulufiilistä parhaimmillaan...jonka
haluan jakaa kanssanne!




PS. Sain luvan itse viulistilta kuin hänen
äidiltään laittaa blogiini ilahduttamaan tämän
lupaavan dueton uran alkuvaiheen
kenties ensimmäisen livevideon.

-Kaunis kiiiiitos heille!-

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

JouluValoa!


Viime viikonloppuna oli
kaupungissamme viralliset Joulu-avajaiset...




Mikä tarkoittaa meillä sitä, että
saa sytytellä kotonakin kaikki
jouluvalot palamaan!!! 

Ja eilen illalla ne sitten jo paloivatkin...

Ps. Pieni mutta erittäin kätevä vinkki
jouluvaloille; ottakaa ajastin käyttöön
niin saatte nauttia juuri ne ajat valoistanne
kun teitä itseänne miellyttää...

Meillä ne herättelee lempeäsi aamuisin sekä
sammuilee iltaisin itsestään pikkuhiljaa!


maanantai 26. marraskuuta 2012

Skotlantilaista JouluTunnelmaa


Terveiset Jouluisesta Skotlannista!

Säkkipillien ja kiltti-pukeisten miesten maasta...




Joulukoristeukset maassa olivat runsaita
ja värikkäitä. Omia chistmas shopeja -siis
ihan pelkästään joulukauppojakin löysimme
wanhojen katujen varsilta!

Jouluun hurahtaneelle nämä paikat olivat
kuin paratiiseja!!!

Skottiruutuisia joulupalloja, runsaita ja
kodikkaita kransseja sekä köynöksiä olisi ollut
tarjolla vaikka kuinka ja paljon mutta minä tyttö
ostaa hurautin upean wanhan oloisen kaupunki-
aiheisen joulukalenterin...
sillä niitä en voinut vastustaa.

Ensi viikon vaihteessa kaupunki avaa
jouluiset torit tivoleineen kaupunkiin...
aivan niinkuin Saksassakin tosin mittapuiltaan
vain pienempänä.






-Karine Polwart on Skotlantilainen laulaja-laulunkirjoittaja-


tiistai 20. marraskuuta 2012

JouluMusiikkia



Minusta on ihanaa kotoilla
niin, että taustalla soi hiljaa musiikki. . .



Ja nyt olen kaivanut wanhan
puisen arkumme kätköistä wanhat Joulucd:t .

Näin alkuun meillä soi ulkomaalaiset levyt ja
lähempänä Joulua huomaan nauttivani
niistä perinteisistä joululauluista.

Musiikilla kun saa aikaa helposti mukavan
tunnelman, juuri sellaisen kun oma
mieliala kulloinkin on ja sehän näin naisihmisenä
saattaa vaihdella äärilaidasta toiseen  ; ) !!!



maanantai 19. marraskuuta 2012

Wanhoja JouluLehtiä


Kuten aiemmin kommenteissa jo
totesinkin, niin tämä on juuri otollista aikaa
tutkia wanhoja joululehtiä. . .




Kun omat lehdet on selailtu ja
merkkailtu niin kirjastosta on ihanaa
hakea lisää vanhoja numeroita lainaksi!!!

Tapanani on merkata itselleni muistiin
parhaimmat ideat tai muuten vaan silmää miellyttävät jutut tai pikkuasiat. . .
mutta huom. vain omiin lehtiin -hehe- ja
arvatkaa mitä? 

Edelleenkin ne samat asiat miellyttävät
minua!? Aika hassua...


lauantai 17. marraskuuta 2012

KynttilänValoa


Olen jo jonkin aikaa poltellut
kotonamme kynttilöitä ja määrä tuntuu
lisääntyvän aina vain entisestään...




Wanhat lasipurkit sekä wanhat
leivosvuuat saavat näin Joulun aikaan meillä
uusia kunniatehtäviä. . .

 tälläkin hetkellä meillä palaa niissä
kynttilöitä mm. eteisaulassa, ruokahuoneessa ja alkovissa. 

 Ulkona on nyt niin pimeää, että mikäs sen
mukavampaa kuin nauttia hämyisestä tunnelmasta
kynttilänvalon kera.

-Tunnelmallista illanjatkoa-



torstai 15. marraskuuta 2012

Walkoinen kaupunki



 Niinhän siinä kävi, että
Joulu virittää ajatukset jälleen
tänne blogimaailman pariin!




Joulu kutkuttelee jo ajatuksissa, 
että teoissani. Enkä enään malta olla
fiilistelemättä tätä upeaa aikaa...

wanha peltitarjotin toimii hyvänä 
taustana pulleille valkoisille tähdille, jotka
loistavat kilpaa valkoisten talojen yllä eräässä 
kauniissa kaupungissa ja voi miten nautinkaan
noista pienistä ikkunaristikoiden tuomista
varjoista ja valoista!

Tokihan kaupungista löytyy kirkko ja valkea
enkeli, joka taitanee olla jostakin Jouluenkelin
tai suojelusenkelin välimaastosta mutta siinä hän
istuu tyynenä varjellen tämän kaupungin
asukkaita.